maanantai 31. joulukuuta 2012

Hola! Me llamo Dandy.

Minun nimeni on Dandy. Olen noin kolme vuotias poika. Asun nykyään sijaiskodissa Vantaalla, tulin tänne juuri ennen joulua. Ihmettelin kovasti kun täällä oli kamalan kylmä, ja lunta. Mutta nyt en enää niin välitä, minulle laitetaan aina lämmin takki jos ulkona on kovin kylmä. Minulla ei ole omaa kotia vielä, mutta tulin tänne semmoista etsimään. Löydän sen paremmin ollessani täällä, kuin tarhalla.

Olen rodultani podenco. Meitä on Espanjassa paljon. Meitä käytetään metsästykseen. Kun meitä ei enää tarvita, metsästäjät hankkituvat meistä eroon. En halua muistella enempää niitä aikoja sielä, ja mitä koiraystävilleni näin tehtävän. Voit katsoa kuitenkin videon joka kertoo asiasta. Mutta älä katso sitä jos olet kovin herkkä, tai nuori. Se on surullinen, koskettava ja siinä on paljon ikäviä kuvia. Mutta se on hyvin totta siitä, millaista meidän elämä on.

Minut löydettiin moottoritien laidasta, olin jäänyt auton alle. En muista kuinka tielle jouduin, eksyinkö laumastani vai heittikö metsästäjä minut tarkoituksella liikkuvasta autosta tielle. Niin tehdään paljon Espanjassa koirille, joita ei enää haluta. Hyvät ihmiset löysyivät minut ja veivät turvaan Protectora Malagan tarhalle. Sielä minua hoidettiin ja saamiani vammoja parannettiin. Toinen takajalkani oli niin vahingoittunut, että sen eläinkääkäri joutui amputoimaan. Opin aika nopeasti pomppimaan kolmella jalalla, ja nyt minua ei yhtään haittaa että olen tällläinen. Välillä tosin tasapainoni pettää ja kaadun nenälleni, mutta ei se haittaa, nousen ylös ja jatkan reippaasti eteenpäin.

Tarhalta minut sitten yksi ilta haettiin pois. Minua jännitti kovasti, varsinkin kun huomasin olevani lentokoneessa. En tiennyt minne olin menossa, mutta minua ei pelottanut. Ei määränpäässä varmasti mitään kauheampaa voi odottaa, mitä en olisi jo kokenut. Joten olin hyvin rauhallinen. Lentokentältä tulin sitten tänne sijaisperheeseen. Täälläkin jännitti kyllä, kun oli uusia koiria ja ihmisiä. Ja paljon omituisia asioita. Jääkaappia pelkäsin kovin koska se oli niin iso ja säpsähdin ainakun se avattiin. Nyt en enää sitä pelkää vaan haistelen mielelläni sieltä tulevia tuoksuja. Eikä minua niin enää säikytä kaikki uusi. On mukavaa kun minua rapsutetaan ja minulla on pehmeitä paikkoja missä nukkua. Olin vähän laiha kun tulin mutta nyt hieman lihavampi. Pääsen ulkoilemaan monta kertaa päivässä, välillä olen tuossa aitauksessa muiden kanssa vapaana, välillä menen metsään kävelemään. Ihan uusi juttu minulle on lelut ja ihmettelin niitä alkuun kovasti. Nyt kun olen nähnyt mitä niillä tehdään kun nuo muut koirat ovat leikkineet, olen itsekin alkanut kokeilla millaista on leluilla leikkiä. 

Samassa tilanteessa kuin minä on paljon koiria.  Osa on täällä Suomessa, sijaisperheessä kuten minä. Osa odottelee tarhoilla, milloin on heidän vuoronsa lähteä lentokentälle. Me olemme kaikki kuitenkin onnekkaita, sillä näillä tarhoilla mistä tämä minuakin auttanut yhdistys toimii ei koiria lopeteta vaan niistä pidetään huolta kunnes oma koti löytyy. Mutta niihin ei voida ottaa uusia koiria, ellei tilaa vapaudu. Koirat kunnallisilla tarhoilla odottaa että joku tulee. Se joku on harvoin kuitenkaan joku joka vie pois ja etsii kodin, yleensä se on hakija viimeisellä matkalle. Koiria hyljätään sielä entisessä kotimaassani satoja tuhansia joka vuosi. Vain pienelle osalle meistä avautuu mahdollisuus löytää oma koti. Ymmärrämme mitä tarkoittaa toinen mahdollisuus. Olemme tilanteessa ilman omaa syytämme, olemme hyviä koiria joita ei vain enää haluta. 

Auta meitä löytämään oma koti ja perhe vuonna 2013 ja kerro muillekkin siitä mikä koirien tilanne Espajassa on.

Feliz año nuevo!

Saludos, Dandy 






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti