Ihmisten lisäksi lamasta kärsii myös eläimet. Malagan Protectoran tarhalla tilanne on ollut selvästi nähtävissä, koirien hylkääminen on lisääntynyt. Moni perhe tuo koiransa tarhalle pakosta - alta on mennyt työpaikka, asunto, kaikki. Se on oikeasti todella sydäntä särkevää - koiran hylkääminen joka tapauksessa, mutta kun taustalle kätkeytyy vielä tilanne jossa perheen isä joutuu viemään lastensa lemmikin pois koska yksinkertaisesti ei vain enää pysty. Otetaan kotoa mukaan mitä voidaan, lapset kainaloon ja viedään koira tarhalle matkalla hyljättyyn rähjäiseen talon kopperoon maaseudulla jossa yritetään sitten selvitä hengissä päivästä toiseen. Kyllä, on todellakin lottovoitto syntyä Suomeen monestakin syystä. Meillä ei näin käy.
Monet häätöjen uhrit - victimas de desahucio - eivät ole yhtä onnekkaita kuten Luci ja Tupe. Monet koirat päätyvät sinne tappotarhoille, ilman toivoa pääsystä pois. Malagan tarhakin on nyt niin täynnä, ettei uusia koiria voida vastaanottaa ennen kuin tarhan koirille löytyy koteja.
Espanjalla on monet kasvot. Lomailijat näkevät yleensä vain sen turismin tauluun maalatun kuvan, ja nauttivat tapaksia auringonpaisteessa Costa del Solilla, ihastelevat Gaudin työtä Güellin puistossa Barcelonassa tai muiden taiteilijoiden töitä Reina Sofian museossa Madridissa. Onhan sielä nähtävää ja koettavaa, historiaa, kulttuuria, flamencoa. Kolikon kääntöpuoli on kuitenkin hyvin musta, ei vain koirille, mutta myös omalle kansalle.
Olen ottanut itselleni pienen tradition jokaisen Espanjan keikan yhteyteen. Menen Los Bolicesin rannan ravintoloihin joka kerta istumaan - ja syömään sardiineja ja juomaan kaljan. Kesäisin sardiineja paistetaan avotulella ravintoloiden edustalla tikuissa. Siinä on hyvä istua, katsella merta ja potkiskella rantahiekkaa ja miettiä, millaista olisi oikeasti jos tänne voisi tulla lomalle, eikä koirilla olisi hätää. Tuleekohan sellainen päivä ikinä, ettei koiratarhat ole täysiä ja ihmiset huolehtivat eläimistään eivätkä hylkää niitä?
Toinen asia, jota huomaan miettiväni joka kerta on, kuinka tarhoilla vapaaehtoiset jaksaa aina hymyillä. Vera vapaaehtoisineen on aina hymy korvissa ja monet poskisuudelmat tulee vaihdettua kun saavun Galgos en Familian tarhalle tutustumaan uusiin koiriin. Sama Protectora Malagassa, tutut kasvot eläintenhoitajat Vero ja Laura, ja monet vapaaehtoiset jotka ovat sielä aina kun paikalle menen. He ovat aina reippaita ja iloisia, sen valtavan koiramäärän keskellä ja rakastavat koiria täydellä sydämellään. Pusujen ja rapsujen antamiseen on aina aikaa. Aikamoisia timantteja, tarhojen koirat ja heistä huolehtivat ihmiset.
-Kati-
